Keväisiä hirnahduksia

Uusi vuosikymmen ja kevät on alkanut Moonlightissa rauhallisissa merkeissä. Tallin arki on pyörinyt tavalliseen tapaansa, mutta kevään tullen ja lumien sulettua alkaa niin ihmisillä kuin hevosilla olla kevättä rinnassa. Lähestymme taas kiireisimpää aikaa, jolloin tallilla käy eniten väkeä: hoitajia, tuntilaisia ja kurssilaisia. Viimeisetkin aidat on saatu uusittua ja pihapiiriä siistittyä remontin jäljiltä, joten Moonlightin talli on nyt valmis jatkamaan toimintaansa tavalliseen tapaan. Kursseja ja kisoja on siis luvassa pienen tauon jälkeen.

© ABeijeman / Pixabay

Muutoksia on kuitenkin luvassa, kuten aina.
Muutamia uusia hevosia saapuu taas talliin talliväkeä piristämään, mutta myös muutamia hevosia lähtee. Lähinnä lähtijät ovat hevosia, joille ei ole saatu hoitajaa, joten myydään ne aktiivisempiin paikkoihin, joissa ne saavat ansaitsemansa huomion.
Lisäksi kurssien ja kisojen määrä tulee lisääntymään siitä, mitä se on viimeiset puoli vuotta ollut.

Hoitajille on nyt saatavilla muutamia uusia merkkejä, kuten Eläinrakas, Lähettiläs ja Vikeltäjä. Toivottavasti uudet merkit antavat uudenlaista inspiraatiota kirjoittaa tarinoita.

© artcorum / Pixabay

Oikein aurinkoista kevättä hevosten hirnahdusten saattelemana!

Kommentit

  1. moikka, saisinkos mää hoito heposen jos täältä paikasta sitä kysytään, oon jo pitkäänki miettinyt että ois kiva päästä hoitelemaan jotain ponia/hevosta päivän kuluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ilman muuta saat. Katsele rauhassa Hevoset -> Ilman hoitajaa -kohdasta, että mikä olisi sinulle mieluinen hoidokki. :) Laita sen jälkeen hoitopyyntösi Tallihuone -kohtaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit